Huvivenenaiset
tutustuvat
veneilyn saloihin

Meidän veneemme ja veneilyn alkuvaiheet ja taustaa

Rea ja Lea

Usein käy niin, että ensimmäisellä veneellä tutustutaan veneilyyn ja kun taidot kasvavat, hankitaan aina tilanteeseen parhaiten sopiva vene ja veneilymuoto. Meillä molemmilla on merellä kulkemiseen tottuneet aviomiehet. Heidän kauttaan tutustuimme mereen ja veneilyyn. Veneen koko vaihtui pienestä soutuveneestä purjeveneeseen. Alusta alkaen kiinnostuksen kohde oli purjehtiminen. Veneiden koko kasvaa ajan myötä ja meille kävi niin Rean kanssa, että miehemme päätyivät saman mallisiin veneisiin ja olimme samassa venekerhossa, jossa toisiimme tutustuttiin. Olemme myös kasvaneet kouluaikana samoissa maisemissa, Helsingissä ja miehemme ovat käyneet samaa koulua Maunulassa. Ovat ”Manelan” poikia. Me Rean kanssa olemme asuneet samassa kaupungin osassa Vallilassa ja siis olemme ”Vallilan tyttöjä”. Yhteensattumia elämämme varrella löytyy yllättävän monta myös muiden harrastusten yhteydessä. Meistä tuli kuitenkin huvivenenaisia.

Molempien veneet ovat Inferno 31-merkkisiä. Nämä veneet ovat meidän viimeisimmät purjeveneemme. Olemme tutustuneet Sipoon seudun veneilykerhossa nimeltään Karinkiertäjät ja yhteisiä veneilyretkiä on riittänyt. Kerhon järjestämissä kilpailuissa olemme olleet mukana veneillämme usein. Kilpailut ovat tosin jääneet jo taakse, mutta veneily jatkuu. Kävimme myös Karibialla vuonna 2000 ja kirjoitimme siitä matkasta kirjan, joka sai nimekseen ”Karibian kuu”. Vuokrasimme siellä ison purjeveneen. Klaus ja Lea kävivät kuutena vuotena Kreikan saaristossa myös tuttaviensa kanssa heidän purjeveneellään. Niistäkin on olemassa kirjat muistoiksi itselle.

Rea muistelee:

Ensimmäinen kerta merellä huviveneellä

Mieheni oli navigointikurssit käynyt ja tutustunut mieheen, jolla oli itsetehty, minun silmissäni valtava vene, laiva. Hän oli tarjonnut sen meille lainaksi, vaikka tiesi, että minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta veneilystä, enkä ollut minkäänlaisia kursseja käynyt vielä silloin. Miehellänikään ei ollut käytännön kokemusta. Myöhemmin vielä selvisi, että kyseisellä veneellä ei ollut vakuutustakaan. Vene oli rautavene, jonka nimi oli ”Sinkki”. Kannella oli tilaa, mutta sisätilat olivat olemattomat. Rappusia pitkin piti kävellä alas konehuoneeseen, missä moottori sijaitsi. Kesken ajon mieheni juoksi alas moottorihuoneeseen välillä, kun siellä piti aina jotain tehdä.

Odottelin lasten kanssa Helsingin edustalla laiturilla, kun mieheni oli venettä hakemassa. Meitä jännitti kovasti päästä ensimmäistä kertaa merelle. Meillä oli tarkoitus olla muutama päivä reissussa kyseisellä veneellä. Eväät ja muut tavarat olivat matkassamme. Laiturilla seisoessamme näimme ison veneen tulevan meitä kohti. Sanoin lapsille ”ei se ole se”. Noin iso se ei ikinä voisi olla. Mutta lapset huusivat ”kyllä, siellä on isä.” Näin oli. Mietin kauhukseni, kuinka mieheni hallitsi venettä ylipäätään, niin iso se oli.

Kohta olimme kaikki veneen kannella ja matkamme alkoi. Kun saavuimme suunniteltuun satamaan, joka oli Lähteelä, ihmiset katsoivat, kun tulimme. Tuskin olimme päässeet rantautumaan, kun uteliaat kyselijät olivat kimpussamme kysymässä, mikä vene tämä oli, niin erikoinen se oli. Vanhin poikamme silloin varmaan kaksitoista vuotta, joutui auttamaan rantautumisessa ja myös sieltä lähtiessä. Kotimatkalla oli ärhäkkä tuuli. Veneen omistaja Jorma oli kertonut miehelleni, että kovassa tuulessa vene käyttäytyisi ikävästi. Tulee tunne, että se kaatuu, mutta ei kaadu, oli sanonut. Näin oli, juuri tuo tunne tuli. Olimme sulloutuneet pieneen ohjauskoppiin kaikki ja lensimme seinästä toiseen. Vene keinui laineitten mukana hallitsemattomasti. Nuorimmaisemme nukahti syliini onneksi, pelkäsin hänen alkavan voimaan huonosti

Huomasin mieheni kasvoista, että tilanne ei ollut hänellekään miellyttävä, perhe kun oli mukana. Onneksi pääsimme pian kääntymään sisemmille vesille. Tuuli ei siinä päässyt enää keinuttamaan venettä samalla lailla ja pääsimme turvallisesti maihin. Se oli kuitenkin meidän neitsytmatkamme, joka on jäänyt ikuisesti mieleemme.

Pikkujätti

Olimme vuokranneet Pikkujätin, mutta sillä veneellä ei ollut mukavaa purjehtia. Olimme kerran yrittäneet nostaa purjeet. Kyseessä on moottoripursi, joten veneen ohjaus ei totellut purjehtiessa ja melkein ajauduimme rantaan, kun kokeilimme.

Ensikokemus ensimmäisellä omalla purjeveneellä

Olimme ostaneet oman, Sundwind 26 -mallisen purjeveneen. Se komeili jo kotilaiturissamme, mutta minä en ollut sillä vielä purjehtinut. Mieheni oli kuitenkin haaveillut purjeveneestä ja se oli ainut vaihtoehto meille. Mieheni oli kuullut, että lähtiessä ensimmäistä kertaa viemään vaimoa ulos purjeveneellä, pitää valita aurinkoinen, vähätuulinen päivä. Tämä toteutui muuten, mutta tuuli oli puuskainen ja eikä niinkään vähäinen. Kun vene ensimmäinen kerran kallistui yllättäen ja koko vene oli vinossa, sanoin miehelleni, että haluan rantaan ja nyt heti. Se oli pelottava tilanne. Onneksi mieheni suostui viemään minut takaisin maihin. Näin sain sitten tutustua purjeveneen kallistuksiin vähin erin ja pikkuhiljaa aloin sopeutua niihin.

Lean muistoja alkuvaiheista:

Purjehdusta lakanapurjeella ja kauppareissu

Tämä oli ensimmäinen purjehdusreissu. Kesälomalla ollessamme Suomenniemellä, sai silloinen kihlattuni ja nykyinen mieheni loistoidean nopeuttaa kauppareissua. Viritettiin vanha lakana soutuveneen keskelle. Kevyt tuuli puhalsi ja päästiin järven toiselle puolella olevalle hiekkarannalle, josta kävelimme Lauri Väärän kaupalle ostamaan tarvikkeita. Kävelymatkaakin oli reippaasti, mutta kaupalla käytiin ja mökille tultiin myötätuulessa. Kauppa oli Teija Sopasen ja Lauri Väärän omistama. Sitä kauppaa ei enää ole.

Ensimmäiset purjehduskokemukset Tabur-veneellä

Tabur-vene tuli meille vähän kuin vahingossa, sillä mieheni oli lainannut sen kokeillakseen purjehtimista Tuusulanjärvellä. Minuahan asia ei kiehtonut ollenkaan, mutta hän vei minut katsomaan venettä, kun siihen viritettiin purjeet. Niin kävi kuitenkin, että mieheni sai minut houkuteltua mukaan avuksi ja niin huomasin istuvani veneessä. Tulikin kovempi tuulenpuuska ja vene nousi yhdelle ponttonille. Olin tikkana toisella laidalla ja kauhusta kankeana. ”Kyllä sinusta hyvä purjehtija tulee, kun tiedät mille puolelle venettä pitää mennä painoksi”, naureskeli Kippari. Minä huusin kurkku suorana ”Laske heti purjeet, sinähän hukutat meidät!” Päätin etten ikinä mene purjeveneeseen, mutta toisin kävi.

Tabur-vene jäi meille kuitenkin moneksi vuodeksi, koska mieheni osti sen työkaveriltaan. Olimme sillä purjehtimassa Ahvenenmaalla. Purjehdusmatkaa kertyi siellä n. 40 merimailia. Oli hurjan tuntuista mennä näin pienellä veneellä, kun isot laivat ohittivat ja aallot nousivat korkeiksi. Kun purje piti siirtää toiselle puolelle, jouduin menemään polvilleni veneen pohjalle. Muuan vene heilutti meille ja varmaan mielissään ihmettelivät, miten näin pienellä veneellä seilataan meren selkää.

Purjevene ei kaadu, vai kaatuuko?

Olimme ystäviemme kanssa Saimaalla vuokramökillä. Tabur-vene kulki auton katolla hyvin, Miehet purjehtivat ja saivat sen kaadettua keskellä järveä. Ja minulle oli niin vannottu, ettei se purjevene kaadu, kallistuu vain. Siinä heille puuhaa riitti, että saivat sen takaisin pystyyn. Päivä siinä meni mukavasti, mutta kyllä se sieltä pystyyn nousi. Miehille se olikin hyvää harjoitusta, miten kaatunut purjevene saadaan vedessä...