TARINAN ETENEMISPOLKU: ongelmanratkaisumalli

Viime vuosien aikana olen kehittänyt vähin erin ongelmanratkaisumalliani, jonka etäpisteenä on vaikuttavuus. Ensi askeleet tälle kehitystyölle loin, kun tein 2017 kirjan ”Tietojohtaminen ja tapaus SOTE”.3 Kehittäminen jatkui pitäessäni vuosina 2018 ja 2019 Professio oy:n puitteissa kahden päivän mittaisia tietojohtamisen kursseja. Lisäksi olen osallistunut muutamaan Sitran työpajaan, joissa on kehitetty julkiseen päätöksentekoon liittyviä uusia menettelytapoja. Alla oleva ongelmanratkaisumallin kuva on kehitystyöni lopputulos. Testaan tässä kirjassa samalla mallin toimivuutta.

1. Tiedonkäsitys

Tiedonkäsitys on ongelmanratkaisumallin keskeisenä taustana. Tiedonkäsityksen suhteellisuus on keskeinen lähtökohta tiedonkäsityksen mallissani, jonka kehitin kirjassani ”Tietojohtaminen ja tapaus Sote”. Kyse on jatkuvasti kriittisestä tiedon kasvuprosessista, jossa ylitetään epäilyt ja ennakkokäsitykset. Tiedonkäsitys voidaan nähdä myös kahdella toisistaan poikkeavalla tavalla. Ns. faktakäsitys edustaa usein vallitsevaa koulukuntaa. Tästä hyvä esimerkki on HS:n koko sivun ilmoitus 4.2020:"Faktoille on nyt suurempi tarve kuin koskaan”. Filosofi Antti Hautamäki tutkimuksessaan ”Näkökulmarelativismi”4 kumoaa tiedosta pelkkänä faktakäsityksenä seuraavilla teeseillään (s.243):

• "Ei ole näkökulmariippumatonta tapaa tarkastella maailmaa.
• Näkökulmat ovat suhteellisia, mutta ne voidaan objektivoida.
• Samoja asioita voidaan tarkastella useasta näkökulmasta.
• Ei ole absoluuttista, etuoikeutettua tai universaalia näkökulmaa.
• Näkökulmia voidaan kehittää, muuttaa ja vaihtaa.
• Näkökulmia voidaan vertailla erilaisilla kriteereillä."

2. Pirullinen ongelma

”Pirullinen ongelma” on käsitteenä tuotu Suomeen joitakin vuosia sitten yliopistomaailmaan. Professori Pirkko Vartiainen kumppaneineen on käsitteen suomalainen äiti mitä ilmeisimmin. Vartiainen ja kumppanit kehittelevät käsitettä ja testaavatkin sitä kirjassaan ”Johtajana kaaoksen reunalla”. Kirjan perusideana on nostaa esille"pirulliset ongelmat", jotka poikkeavat"kesyistä ongelmista tai monimutkaisista ongelmista". Kesy ongelma on helppo tulkita, siihen on olemassa ratkaisuja valmiina. Näitä ratkaisuja teemme rutiinista jatkuvasti tai ne voidaan rakentaa systemaattiseksi etenemispoluksi: informaation keruusta analysointi, ratkaisun muokkaamiseen ja ratkaisun toteuttaminen. (esim. kakun leipominen). Monimutkainen ongelma vaatii systemaattista ohjeistusta ja ohjeiden noudattamista. (esim. talon rakentaminen). Pirulliset ongelmat ovat puolestaan monimuotoisia (kompleksisia) kuten esim. kuntarakenteen muuttaminen. Ongelma on vaikeasti määriteltävissä. Sen ratkaisut eivät ole lopullisia, ei oikeita tai vääriä. Pirulliset ongelmat ovat myös ainutlaatuisia ja uusia. Myös ratkaisuihin liittyvät toimintatavat ovat ainutkertaisia. Ratkaisuja voi olla useita ja usein löydetään tilanteeseen paras mahdollinen tai vähiten huono ratkaisu.5

Kompleksisuus6 käsitteenä on itse asiassa varsin vanha. Herbert A. Simon kehitti käsitteen jo 1960-luvun alussa. Hänen käsitteensä nojaa systeemiteoriaan. Monimutkaisen toiminnan saattaminen hallintaan vaatii kokonaisuuden kuvausta. Tätä ajattelua ovat käyttäneet hyväksi Hannu Ritvanen ja Jaana Sinipuro mallintaessaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kokonaisuutta.”Jotta olisi mahdollista luoda yhteinen visio koko toimialan tavoitteista ja prioriteeteista, koemme, että ensi on kuvattava sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuus. Kokonaisuus on kuvattava korkealla tasolla, pysyvien käsitteiden ja niiden välisten suhteiden kautta. Näin ymmärrämme, mistä toimialan toiminnassa on kyse ja mihin päämäärään toimialan toiminta tähtää.” Kirjoittajat päätyvät vannomaan kokonaisarkkitehtuurin nimeen.

Cynefin-malli.7Kyse on myös maailmalla levinneestä ns. Cynefin-mallista, josta kerrotaan Wikipedian englanninkielisessä versiossa seuraavaa: complex = monimutkainen; complicated = sekava; chaotic = sekasortoinen, kaoottinen; simple = yksinkertainen. disorder = epäjärjestys. “Simple” on yksinkertainen ongelma. Syy-seuraussuhde on selkeä: tunne – määrittele – ratkaise. ”Complicated” on sekava ongelma. Syy-seuraussuhde vaatii analyysiä tai jotain muuta tapaa tai tietämystä ratkaista ongelma: tunne – määrittele – ratkaise pätee, kunhan löydetään uudenlainen tapa ratkaista ongelma. ”Complex” on monimutkainen ongelma. Ongelman ratkaisu voidaan määritellä vain jälkikäteen, kun siihen on jokin ratkaisu löydetty. Ratkaisun etenemispolku on: tunnustele, tutki, kokeile – tunne – ratkaise. ”Chaotic” on sekasortoinen, kaoottinen ongelma, jota ei ole mahdollista ratkaista systemaattisella syys-seuraussuhteella, vaan se tapahtuu etenemispolulla toimi – tunne – ratkaise. Ratkaisukin on ennennäkemätön. ”Disorder” eli epäjärjestys on yhdistelmä selkeästä kaaoksesta, jossa syys-seuraussuhteet ovat kadoksissa. Tällaisella ongelmatilanteella on katastrofin ainekset, jossa tyytyväisyys johtaa epäonnistumiseen.

”Viheliäinen ongelma”8 Pirulliselle ongelmalle on myös löydetty toinen nimitys ”viheliäinen ongelma” (Wicked Problem). Wikipedian englantilainen versio tunnistaa käsitteen:“Viheliäinen ongelma on vaikea tai mahdotonta ratkaista, koska tällainen ongelma on epätäydellinen, ristiriitainen ja muutosvaatimukset ovat yleensä vaikeasti tunnistettavissa.” Ryan Hubbard määrittelee kymmenen ominaisuutta viheliäiselle ongelmalle:

1. sillä ei ole määriteltyä muotoa,
2. ongelmat sekoittuvat toisiinsa,
3. ratkaisut voivat olla vain hyviä tai huonoja mutta eivät oikeita tai vääriä,
4. ei ole olemassa yhtä oikeata tapaa ratkaista viheliäinen ongelma,
5. on aina useita selityksiä ongelmalle,
6. jokainen ongelma on merkki jostain toisesta ongelmasta,
7. ei ole olemassa selkeyttävää strategiaa ongelman ratkaisulle, koska
8. tällaista inhimillistä ongelmaa ei voida ratkaista tieteellisin menetelmin,
9. jokainen viheliäinen ongelma on ainutlaatuinen,
10. jokainen vastaa itse ongelman ratkaisusta.

Aiheen kimpussa ovat olleet myös mm. Timo Hämäläinen ja Göte Nyman kirjoituksessaan ”Tiede 2.0. haastaa perinteisen tutkimuksen.” Heidän mielestään talous ja elämä ympärillämme ovat monimutkaistuneet, jolloin perinteinen erikoistunut tiedon hankinta ja ongelmien ratkonta ei enää riitä. Toinen muutos liittyy tiedon ja asiantuntijuuden kapea-alaisuuteen. Monimutkaisia ilmiöitä analysoidaan kapea-alaisesta näkökulmasta, jolloin suljetaan pois monia vaikuttavia tekijöitä ja vuorovaikutussuhteita. Kyse on siis kompleksisuusongelmasta tai viheliäisestä, pirullisesta ongelmasta. Sitä voidaan Hämäläisen ja Nymanin mukaan kuroa umpeen kahdella tapaa: 1. pyritään vähentämään järjestelmän/ilmiöin monimutkaisuutta (kuten ”normitalkoot”), puretaan systeemin sisäisiä ja ulkoisia riippuvuussuhteita selkeyttämällä työnjakoa, tavoitteita, karsimalla rönsyjä, standardoimalla yritysten välisiä rajapintoja; 2. lisätään päättäjien strategisia vaihtoehtoja (kuten tulevaisuuden ennakointi, erilaiset kokeilutoiminnat, verkostoyhteistyön lisääminen jne.).

”Disruptio” (sekasorto, häiriö, hajaannus) käsitteenä on nostettu esille uudelleen puhuttaessa digitalisaatiosta.9 Kyse on tavoitteesta tuottaa uusia innovaatioita epäjärjestyksen kautta. Vanhaan ei pidä takertua. On sallittava epävarmuus uutena suuntana. Todellinen disruptio tulee entisten rakenteiden ulkopuolelta eli esimerkiksi sote-sektorin ulkopuolelta. Kyse onkin itse asiassa siitä, että pirullisten, viheliäisten ongelmien esiin nousua voidaan pitää haastavana uuden innovaation alkuna. Disruption isänä...