1

Koristeellisesti muotoillut öljylamput roikkuivat pari metriä korkeiden metallitolppien koukuissa ja valaisivat hämärästi katua. Epätasaisella kiveyksellä oli hevosten jätöksiä ja ikkunoista heitettyjä roskia. Valtavan kaupungin pistävä ominaistuoksu muodostui väkimäärän ja ahtauden, jätteiden ja eläinten yhteisvaikutuksesta. Toisiinsa kiinni rakennetut kivitalot loivat kanjonin, jossa seisova ilma piti vankinaan ympärillään leijuvia hajuja.

Öljylamput muodostivat voimakkaita varjoja ja jättivät suuren osan ympäristöstä pelkän mielikuvituksen varaan. Värit ja yksityiskohdat sulautuivat hämäräksi maalaukseksi, jossa harmaan eri sävyt yrittivät luoda kontrastia.

Yön tunteina paikka oli hiljainen ja autio. Ympäröivien rakennusten pimeät ikkunat kertoivat asukkaiden olevan unessa. Oliko lepo rauhallista vai rauhatonta, olivatko unet kauniita vai synkkiä, sitä eivät ikkunaaukot kertoneet. Äänettömyys kuitenkin lepäsi kaikkialla ja toi paikalle rauhallisuuden tunteen.

Äkisti rauha rikkoontui. Ensin vain epämääräisinä, tuskin erottuvina ääninä, jotka yön hiljaisuudessa saattoi havaita. Pikkuhiljaa kaksija kolmikerroksisten kivirakennusten muodostamassa kanjonissa kuului yhä tunnistettavampina juoksuaskelten ääniä. Niiden voimistuessa kantautui mukana huutoja ja kiroilua.

Katua pitkin juoksi kolme hahmoa, jotka vilkuilivat epätoivoisesti taakseen ja hengittivät raskaasti. Vaatteiden kahina ja varusteiden kilinä säestivät kiivasta etenemistä. Matkaa oli vielä paljon, turva ei ollut lähelläkään. Pakenijat eivät kuitenkaan pelänneet vaan huutelivat halveksuvia herjoja taakseen.

Pakenijoilla oli päässään leveälieriset matalat hatut. Kasvoille oli kiedottu tummat liinat, jotka peittivät suun ja nenän. Öljylamppujen kohdalla silmät välkehtivät lierin ja liinan väliin jäävässä raossa, mutta mitään tunnistettavia yksityiskohtia ei näkynyt. Jos pako onnistuisi, ei takaa-ajajilla olisi mahdollisuutta tunnistaa heitä.

Hattujen ja liinojen lisäksi vaatteissa ei ollut yhtenäisyyttä. Ne olivat kuosiltaan, väreiltään ja asukokonaisuuksiltaan vaihtelevia. Jalkineita, housuja, paitoja, liivejä tai takkeja yhdisti vain kuluneisuus. Se ja asevyöllä roikkuvat miekat ja pistoolit.

Takaa-ajajat juoksivat esiin ja huusivat pysähtymiskäskyjä. He olivat asujen perusteella järjestäytyneitä ja lukumäärältään ylivoimaisia. Kaikilla oli mustat lierihatut, joissa oli siniset sulkakoristeet. Heillä oli lyhyet siniset viitat, joiden alla harmaat, edestä koristeellisesti napitetut, puolen reiteen ulottuvat takit. Housut olivat siniset, polviin ulottuvat, yläosastaan kaksin kerroin käännetyt saappaat mustat. Asevyössä roikkuvat miekat kalahtelivat juoksuaskelien tahtiin, pitkät kaksipiippuiset pistoolit olivat valmiina mustien hansikkaiden verhoamissa käsissä.

Mutkitteleva katu suoristui hetkeksi ja takaa-ajajat saivat pakenijat näkyviinsä. Aseet laukesivat lähes yhtä aikaa ja ukkosen kaltainen jyrinä kaikui korvia huumaavasti rakennusten välissä. Kirkkaat suuliekit valaisivat hetkellisesti katua ja saivat hämärään tottuneet takaa-ajajat siristelemään silmiään. Voimakkaat ruutipilvet jäivät roikkumaan ilmaan ja ampujat juoksivat niiden läpi henkeään pidätellen.

Pakenijoiden joukosta kuului tuskallinen ulvahdus. Yksi luoti löysi tiensä perille ja porautui juoksevan naisen selkään. Pyöreä kuula repi lihaa tunkeutuessaan kudoksiin ja puhkoessaan keuhkon. Sen voima ei riittänyt ulostuloon, mutta peruuttamaton vahinko oli tapahtunut. Nainen kaatui kesken juoksun ja kieri hervottomana kadulla. Kaksi muuta pakenijaa vilkaisivat toisiaan, mutta kylmäsivät sydämensä ja jatkoivat juoksemista askeliaan hidastamatta.

Takaa-ajajat ohittivat kasvavassa verilammikossa makaavan naisen. Tämä nytkähteli kouristuksenomaisesti ja pärski verta suustaan. Askeleet hidastuivat, mutta lähestyvän kuoleman saattoi nähdä ja sen myötä uhri muuttui tarpeettomaksi.

Kaksi muuta pakenijaa oli päässyt kadun mutkan taakse piiloon, eikä aikaa ollut hukattavaksi. Joukko säntäsi eteenpäin ja sai pakenijat näkyviin kadun jälleen suoristuessa. Nämä kaartoivat rakennuksen juurella oleville, katutason alapuolelle johtaville portaille.

Savun ja liekkien saattelemana pistoolien toiset piipulliset lähettivät luodit matkaan. Nyt toinenkin pakenijoista lysähti vaikertaen kasaan ja painoi kouristuksenomaisesti vatsaan ilmestynyttä repaleista reikää. Mies yritti kammeta toisella kädellä itseään eteenpäin, mutta takaa-ajajat saavuttivat hänet nopeasti.

Takaa-ajajia selvästi johtava nainen vilkaisi vauhtiaan hidastamatta miestä, jonka sormien välistä veri pulppusi sydämenlyöntien tahtiin.

”Hän on käytännössä jo kuollut. Viimeistele tuon pakanan matka kadotukseen”, nainen sanoi vieressään juoksevalle alaiselleen.

Mies nyökkäsi ja pysähtyi. Hän veti miekkansa esiin ja toteutti käskyn nopealla pistolla. Pakenijan vartalo jäykistyi terän työntyessä sydämeen, mutta yhtä nopeasti se lysähti kasaan ja jäi velttona makaamaan portaisiin.

Muut takaa-ajajat eivät olleet jääneet odottamaan vaan olivat sännänneet alas rakennuksen kellariin. He ehtivät juuri nähdä kuinka lattiassa oleva luukku kalahti kiinni.

”Hän pääsi alakaupunkiin.”

”Me seuraamme häntä”, joukkoa johtanut nainen totesi.

”Tuonne saastaisten pakanoiden haisevaan loukkuun!”

”Luukku auki ja aseet valmiuteen, me menemme perässä! Sytyttäkää kaksi lyhtyä!” nainen kivahti.

Joukko totteli johtajaansa ja kahden tähdätessä pistooleillaan alaspäin, kaksi muuta kiskaisi luukun auki. Mitään ei tapahtunut, kaikkialla oli edelleen hiljaista. Luukun alta paljastuivat puiset tikapuut, joiden alapää katosi hämärään. Himmeä aavistus lepattavasta valosta kertoi pakenijan liikkuvan jossain pimeyden keskellä.

Lyhdyn valossa ensimmäinen takaa-ajajista astui tikapuille ja muut seurasivat perässä. Parin metrin laskeutumisen jälkeen ympärillä levittäytyi pieni kammio, jonka lattiassa oli porraskuilun aukko. Lyhtyjen valo paljasti kiviset kierreportaat, joihin takaa-ajajat säntäsivät hetkeäkään miettimättä. He juoksivat alaspäin niin lujaa kuin kaiken koulutuksensa tuomalla taidolla pääsivät. Ensimmäisenä ja keskimmäisenä kulkevilla oli öljylyhdyt, jotka valaisivat himmeästi portaikkoa.

Portaikko oli ensin umpinainen ja kiersi tiukkaa kehää. Arviolta kymmenen metrin laskeutumisen jälkeen seinät katosivat ja vastaan tuli pieni tasanne. Äkisti oltiin valtavassa luolassa, jonka katosta portaat olivat laskeutuneet. Tasanteelta eteenpäin portaat muuttuivat suoriksi ja reitti kulki luolan pystysuoraa seinämää pitkin alaspäin, osin kiveen hakattuna ja osin puusta rakennettuna.

Portaissa oli epäsäännöllisin välimatkoin tasanteita, joista aukeni erilaisten tunneleiden suuaukkoja. Osa oli rakennettuja ja osa luonnonmuovaamia, osa hyväkuntoisia ja osa romahtaneita.

Portaiden muodostama reitti muuttui alaspäin mentäessä koko ajan monimutkaisemmaksi. Tasanteilta lähti toisia portaita eri suuntiin, samoin kuin pitkin seinämää kulkevia suoria kävelyteitä ja useita riippusiltoja muihin luolan korkeampiin rakennelmiin.

Avonaisessa tilassa pakenija saatiin näköpiiriin. Tämän lyhty liikkui hiukan takaa-ajajia alempana ja valon rajusta heilumisesta saattoi päätellä raivoisan etenemisvauhdin. Mitä alemmas viisikymmentä metriä korkeaa seinämää päästiin, sitä valoisammaksi kaikkialta kajastavien öljylyhtyjen hehku muutti ympäröivän pimeyden.

Luola oli pitkulainen ja sen molemmat päät häipyivät jonnekin hämärään. Toinen reuna näkyi sadan metrin päässä ja oli ilmeisesti samanlainen kuin se, jota pitkin laskeuduttiin. Siellä häämötti himmeästi kajastavien lyhtyjen valossa tunneleita, portaita, tasanteita ja siltoja.

Valon lisääntyessä paljastuivat luolan erilaiset rakennelmat ja luonnonmuodostelmat, jotka rikastuttivat...