J. W. DURCHMAN

LÖNNROTIN AVUSTAJANA

I. M. Tallgren kirjoitti 1891 muistokirjoituksessaan Ruoveden vasta poisnukkuneesta kirkkoherrasta Josef Wilhelm Durchmanista: ”Ollen kaiken puolin vaatimaton, ei hän itsestänsä kernaasti puhunut ja siinä syy miks’en hänestä paljon mitään tiedä hänen nuoruutensa ajoista. - -” (Tallgren 1891, 413 – 416). Tallgrenin lausuman voi yleistää kattamaan Durchmanin elinaikaa, ympäristöä ja ystäviä koskevat kirjoitukset ja tutkimukset laajemminkin. Varsin vähän tiedetään tämän ”aikakautensa oivallisimpiin suomen kielen käyttäjiin” (Anttila 1931, 156) kuuluneen miehen toiminnasta. Seurakuntien historiallisissa tai paikallistarinoissakaan ei kirkkoherrasta puhuta. Kahdeksan Elias Lönnrotin tälle pappisystävälleen eri aikoina kirjoittaman, aikaisemmin tuntemattoman kirjeen nyt löydyttyä lienee paikallaan esitellä kirjeiden vastaanottajaa ja hänen suhdettaan Lönnrotiin. Varhaisin kirje on kirjoitettu marraskuun loppupuolella 1834, seuraavat on päivätty 16. syyskuuta 1836, 9. joulukuuta 1842, 4. heinäkuuta 1844, 4. syyskuuta 1845, 25. toukokuuta 1865, 25. heinäkuuta 1865; viimeinen, rouva Durchmanille osoitettu kirje, on päivätty 4. joulukuuta 1865.

Kulttuurihistoriaamme paljon vaikuttaneeseen oululaiseen porvarissukuun kuuluva Josef Wilhelm Durchman syntyi Kuivaniemellä 9.3.1806 Iin kappalaisen poikana (Colliander 1918; Durchman 1886; Lagus 1895; Pohjalaisen Osakunnan nimikirja 1957). Hän valmistui melkein 18-vuotiaana ylioppilaaksi Oulun triviaalikoulusta, josta Snellman oli kahta vuotta aikaisemmin valmistunut. Snellman on osuvasti kuvannut noita kouluvuosia, opettajia sekä latinan kieleen keskittyneen koulun tapahtumia ja järjestystä (Rein 1928, 16 – 24). Saman koulun oppilaina olleiden Samuli Kustaa Bergin eli runoilija Kallion sekä Klaus Juhana Kemellin nimet kertovat muidenkin myöhemmin kotimaiseen kulttuuriin vaikuttaneiden nuorukaisten opiskelleen samassa koulussa.

J. W. Durchmanin sisaruksista kaksi kuoli lapsena. Kahdesta veljestä tuli sittemmin nimismiehiä, yhdestä henkikirjoittaja, kahdesta pappeja. Vöyrin kirkkoherrana toiminut veli Frans Oskar esitti myöhemmin tärkeää osaa herännäisyyden historiassa. Frans Oskarin ja Carl Saxan kanssa Lönnrot suunnitteli kirjallisen kuukausilehden julkaisemistaPohjolahti- taiKoitar-nimellä (Anttila 1931, 263). Josef Wilhelmin ainoa sisar avioitui toiseen vanhaan pohjalaiseen sukuun kuuluvan merikapteenin Simon Peter Krankin kanssa. Josef Wilhelm joutui tukemaan nuorempien sisarusten opintoja ja auttamaan heitä taloudellisesti.

Neljä vuotta ylioppilastutkinnon jälkeen Josef Wilhelm Durchman vihittiin Turussa papiksi. Samaan aikaan Turussa opiskelivat Elias Lönnrot, Fredrik Cygnaeus, F. V. Argelander ja monet muut kulttuurihistoriasta tunnetut henkilöt. Durchmanin kanssa samaan osakuntaan kuulunut Klaus Juhana Kemell - entinen koulutoveri - lienee ollut Durchmanin opiskeluaikaisia läheisiä ystäviä (Lagus 1895).

Durchman toimi valmistuttuaan lyhyen aikaa kappalaisen apulaisena Pyhäjoen Haapajärvellä sekä Suomussalmella. Suomussalmella hän tutustui edellä mainittuun suomen kieltä harrastavaan, musikaaliseen kappalaiseen Carl Saxaan1. Saxan suomen kielen harrastus oli lähtöisin peräpohjalaisten Oulussa koulunsa käyneiden ylioppilaiden Turkuun perustamasta yhdistyksestä, jonka tarkoituksena oli äidinkielen viljely. Durchman oli myös kuulunut tähän yhdistykseen (Calamnius 1912, 169 – 170). Durchmanin jälkeen Saxan apulaiseksi tuli hiljaiseksi ja synkkämieliseksi luonnehdittu (Anttila 1931, 156) erämaapappi J. F. Liljeblad,2 joka myös tuli kuulumaan Lönnrotin kajaanilaiseen ystäväpiiriin. Molemmat papit avustivatOulun Wiikko-Sanomia ja myöhemminMehiläistä (Anttila 1931, 181 – 182). Liljeblad lähetti myöhemmin Lönnrotille sananlaskuja ja arvoituksia, suunnittelipa suomalaista lukukirjaakin Lönnrotin kanssa (Anttila 1931, 389, 393, 402).

Myös Durchman toimitti aineistoa Lönnrotille. Suomussalmelta lähettämässään kirjeessä 6.10.1833 hän valitti, ettei voinut lähettää muuta kuin ”den obetydliga Visan - -”. Hän lupasi kuitenkin lähettää lisää heti, kun siihen pystyisi. Suomussalmelta Durchman muutti Iihin. Muuttonsa edellä hän kirjoitti Lönnrotille jättävänsä LiljebladilleFredmanin epistolat, mutta ottavansa mukaan juopottelua vastaan tähdätyt saarnat. Saxa oli nimittäin ilmoittanut, ettei hänellä olisi aikaa niitä kääntää. Durchman sanoo yrittävänsä kääntämistä. Lisäksi kirjoittaja lupasi lähettää Lönnrotille uusia sanoja ja sananlaskuja. Hän pyysi vielä Lönnrotia lähettämään itselleen Juteinin sananlaskukokoelman3. Hän mainitsi ohimennen Renvallin sanakirjasta ja käytössä huonoksi menneestä JusleniuksenSana-Lugun Coetuksesta. Kiinnostus kieleen ja sen viljelyyn oli siis ilmeinen.

Kirjeessä Durchman pyysi Lönnrotia myös ilmoittamaan, milloin raittiusyhdistyksen säännöt olisivat saatavilla. Lönnrotin aloitteestahan syntyi raittiustyön pioneeriyhdistys, jonka säännöt valmistuivat maaliskuussa 1834 (Anttila 1931, 183 – 187; Pesonen 1929, 38 – 39). Oulun ja Kajaanin läänin alueella toimivaksi suunnitellulle seuralle ei tosin vielä ollut otollista maaperää, mutta Durchmanin kiinnostus osoittaa jo suunnan, mihin hänen toimintansa Inarissa (Itkonen 1952, 112n) ja esimerkiksi juoppoutta vastaan suunnatut Liljebladin parannussaarnat pyrkivät (Raittila 1968, 87 – 88).

Pian Iihin tultuaan Durchman sai Lönnrotilta kirjeen Kajaanista (EL marraskuun loppupuolella 1834, päiväämätön). Kirjeessä käsitellään kirjahankintoja, kysellään Durchmanin suomen kielen opintojen edistymisestä ja kerrotaan Suomussalmen uutisia. Lönnrot kertoo juuri palanneensa Venäjän Karjalasta ja kirjoittaa: ”Under namn af Kalevala har jag nu skickat till trycket alla runor om Väinämöinen. De utgöra ren en ansenlig mängd, och nya har jag sedermera fått”. Väinämöis-runothan olivat valmistuneet Kajaanissa jo syyskuun lopulla, ja koko käsikirjoitus valmistui 11.11.1834 (Kaukonen 1939, 40). Alkuvuodesta 1834 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle lähettämäänsä runoyhdistelmää Lönnrot ei vielä ollut toivonut painettavan. Kalevalan esipuheen Lönnrot päiväsi 28.2.1835. Painoon aineksia oli kuitenkin tämän Durchmanille lähetetyn kirjeen mukaan siis lähtenyt jo kolmisen kuukautta ennen esipuheen päiväämistä.

Iistä Durchman lähetti kirjeensä mukana 27.7.1836 Lönnrotille aineistoa ja pyysi tätä toimittamaan hänelle Juteinin sananlaskut ja Gananderin arvoituskokoelman, jota hän saattaisi täydentää uusilla. Durchman kertoi lisäksi aloittaneensa jo Suomussalmella Cornelius NepoksenMiltiadeen suomennostyön4. Vapaahetkinään Durchman ilmoitti tutkineensa ruotsalaisia koraaleja ja Bellmanin laulujen sävelmiä. Durchman valitti K. J. Kemellin 1833 sattunutta kuolemaa ja kirjoitti, että Kemell olisi varmaan voinut suomentaa Bellmania. Lisäksi Durchman kertoi kirjeessään pian saavansa luettavaksi Kalevalan toisenkin osan. Durchmanin kirjeen kiintoisimpia kohtia onkin seuraava Kalevalaa koskeva kehotus:

Låt Kalevala under fortsättningen innefatta alla äfven förut tryckta, gamla, numera ej allom bekanta runor h.e. Toppelii, af dig förut samlade - - så att man finge Opera Omnia.

Lönnrot piti vastauskirjeen mukaan Durchmanin lähettämää aineistoa hyvin arvokkaana (EL 16.9.1836). Hän kehotti samassa yhteydessä Durchmania jatkamaan myös käännösrintamalla:Mehiläisessä voisi julkaista Suomen historiaan liittyvää aineistoa Rühsin tai Fryxellin teoksista5. Päivää ennen Durchmanille kirjoittamistaan Lönnrot oli saanut valmiiksiMehiläisen 1836 viimeisen numeron käsikirjoituksen. Tuossa vuoden lopulla ilmestyneessä lehdessä Lönnrot julkaisi arvokkaina pitämiään Suomen kansan arvoituksia ja sananlaskuja kolmella sivulla. Lönnrotin mukaan ne olivat ”ynnä monien muiden, outojen Arwutusten, Sanalaskuin ja Sanojen kanssa, jotka mielelläni seuraawissa osissa olen pränttäyttäwä, Herra Komministeri Juoseppi Wilhelmi Durkmannilta kerätyitä” (Mehiläinen 12/1836). Joukossa on muun muassa sananlasku ”Henki on eläkkeen poika”, jonka selityskin oli painettu mukaan:

Seuraawassa kanssapuheessa kuultu: ”Ainako on äänesi nuin käriänä?” ”Ompa se kyllä” -...