Pääoman vapauden pyhä oppi

Liberalismin petos on tämä: vain markkinoiden vapauden nimiin vannova ortodoksinen talousliberalismi etääntyy kovin kauaksi klassisen liberalismin yksilönvapauden ihanteesta, kiusallisenkin lähelle 1900-luvun totalitarististen liikkeiden ideologioita. Yksilönvapauden ihanteesta kasvaneesta opista on tullut pääoma- tai yhtiövapauden ideologiaa, joka painaa vähitellen vapaan yksilön takaisin orjuuteen.1

Klassisen liberalismin ytimessä oli syvä tietoisuus siitä, että yksilön elämä inhimillisen moninaisuuden keskellä on aina kivulloisten kompromissien sävyttämää. Ranskan vallankumouksen aateperinnön tragedia on sen ihanteiden sovittamattomat ristiriidat. Ei ole mahdollista luoda maailmaa, jossa vapaus, veljeys ja tasa-arvo toteutuisivat täysimääräisesti, kalvamatta ja tuhoamatta toisiaan.2

Kun tuo talousliberalismin äärimuotojen tapaan kielletään, kaikkein suurimmatkaan uhraukset tavoitteiden saavuttamiseksi eivät enää kuulosta aivan kohtuuttomilta. Maximilien Robespierre puhuikin välttämättömästä ”vapauden despotismista”. Jakobiinit eivät jääneet ainoiksi, joita tämä ajatus kiehtoo; jokaisella, joka omistaa absoluuttisen totuuden, on jo jumalainen oikeus pakottaa myös muut tähän maailmankatsomukseen.

Markkinafundamentalismi on oppi, jonka ytimessä on toki vapaus, kaupan vapaus – ja ennen kaikkea pääoman vapaus. Se on vapaakauppaa puolustava viimeinen suuri valistusutopia, joka jatkaa jakobiinien jalanjäljissä. Vapaakauppa sinänsä on jo vanhaa perua, mutta nimenomaan finanssimarkkinoiden erityisasema taikka valtava vaikutus oikeuttavat puhumaan kansainvälisestä finanssikapitalismista – ja juuri se on tämän jumalaisen uskomusjärjestelmä kivikova superydin ja suuri katedraali.3

Tässä järjestelmässä finanssimarkkinat samaistetaan hyödykemarkkinoihin: markkinat pyrkivät aina hakeutumaan tasapainoon tai korjaamaan omia virheitään, joten näiden sääntelyyn ei ole syitä kuin poikkeustilanteissa. Normaalitilanteessa yleistä etua edistetään parhaiten antamalla markkinoiden toimia niin vapaasti kuin mahdollista. Valtion puuttuminen markkinoiden toimintaan vain vääristää markkinamekanismia sekä johtaa huonompaan lopputulokseen kuin täydellisen vapauden olosuhteissa.4

1800-luvulla kuningasajatusta kutsuttiin nimellälaissez faire. 1980-luvulta alkaen on puhuttu markkinoiden magiikasta: markkinat tuottavat tavallisesti ilman mitään ohjausta parhaan mahdollisen kokonaistuloksen. Horjumaton usko tähän täysin vapaiden maailmanmarkkinoiden – ja varsinkin täysin vapaiden finanssimarkkinoiden – magiikan ihmeeseen onkin markkinafundamentalismin pyhä oppi, sensacra doctrina.5

Yhden profeetan mukaan opiskelijoihin tuli ”iskostaa” usko, jonka mukaan jokainen taloustieteen teoria on"järjestelmän pyhä osa" eikä vain väiteltävä hypoteesi. Toisen mukaan taas sen järjestelmän kokonaisuus on niin kaunis ja sopusuhtainen, että on oksettavaa, jos siitä löytyy rikka, joka pilaa sen. Kolmannen profeetan mukaan tämä kauneus voidaan saavuttaa vain palaamalla 1800-luvun kapitalismin kultaisen kauden ihanteisiin.6

Kansainvälinen finanssikapitalismi nojautuu markkinafundamentalismiin, joka puolestaan pohjautuu täydellisen kilpailun teoriaan. Tämän mukaan kilpailullisissa oloissa markkinat pyrkivät kohti tasapainoa, joka ilmentää kaikkein tehokkainta voimavarojen käyttöä. Periaatteessa kaikki vapaan kilpailun rajoitukset häiritsevät siten tuon tasapainon saavuttamista. Periaatteesta päädytään kuitenkin hyvin helposti fundamentalismiin.7

Käsitteenä fundamentalismi viittaa uskoon, joka viedään äärimmäisyyksiin. Tätä luonnehtivat muutamat tyypillisesti toistuvat piirteet kuten absolutistisuus, dualistisuus ja selektiivisyys sekä messianistisuus. Näitä on ensiksi uhatuksi mielletyn oikean opin ehdottomuus, erehtymättömyys ja täydellisyys. Toiseksi, maailma nähdään aina manikealaisena kamppailuna kahden leirin, hyvän ja pahan välillä.

Kolmanneksi, traditiosta valikoidaan luovuttamattomia ydinkohtia, jotka asemoidaan modernista ympäristöstä poimittujen ja pahojen voimien vastakohdiksi. Neljänneksi, kosmisen taistelun läpi tulkittu historia päättyy vapautukseen, lopulliseen voittoon ja historian loppuun. Näistä lähtökohdista fundamentalistinen yhteisö muodostuu sangen autoritaariseksi sekä tarkkarajaiseksi erityisesti valittujen yksilöiden eliittijoukoksi.8

Markkinafundamentalismissa voidaankin melko helposti tunnistaa monia näistä piirteistä lähtien täydellisen kilpailun teoriasta, kommunismia vastaan käydystä taistelusta sekä päätyen taloustieteelliseen mallinnukseen esoteerisena sisäpiiritietona sekä itävaltalaisen koulukunnan asemaan sisäpiirin sisäpiirinä. Ylipäätään myöskin se on vain valittujen uskonto, jonka olemassaolosta voi varmistua nousemalla sitä vastaan: roviot syttyvät, ovet piireihin sulkeutuvat ja harhaoppisen urakehitys vie ulko-ovea kohti.9

Markkinafundamentalismin kannattajiksi tunnustautuvia on varsin vähän sen rakenteellisen väkivaltaisuuden vuoksi. Se on vapaan markkinatalouden ja avoimen yhteiskunnan perusideoiden absolutismiksi vääristynyt irvikuva, joka valtiovihamielisyydessään uhkaakin viedä takaisin kohti feodaalista järjestystä sekä pettää liberalismin perusarvot. Tästä huolimatta se on saanut yhä vankemman aseman yhteiskuntapolitiikassa.10

Uskomusrakennelman leviämistä on ruokkinut nimenomaan pettymys politiikkaan – ja politiikan epäonnistumista puolestansa on edistänyt juuri tämän rakennelman saavuttama suosio. Seurauksena kansainvälisen finanssikapitalismin ja finanssimarkkinoiden arvot ovat tunkeutuneet kaikille elämänalueille, myös sinne minne ne eivät sovi.11

Markkinafundamentalismi onkin ideologista imperialismia. Tämän pohjalta käytännössä kaikki arvot ovat käännettävissä markkina-arvoiksi tai liiketoimiksi, joiden menestystä mitataan yhdellä yhteisellä mittarilla, siis rahalla; loikkia tekoja ohjaa kulttuuristen sekä moraalisten kilpien suojassa vain oman edun tavoittelu ja kilpailun näkymätön käsi.12

Ajatus on saanut jo niin dominoivan aseman, että kaikki pyrkimykset vastustaa sitä leimataan epäloogisiksi tai naiiveiksi, ”sydänten sosialismiksi”, joka tarkoittaa hyvää – mutta ei näe totuutta. Kommunismi halusi päästä kokonaan eroon markkinoista, kun taas markkinafundamentalismi haluaa päästä eroon kollektiivisesta päätöksenteosta, jota ohjaavat politiikan hatarat ja naiivit arvot eivätkä markkinoiden objektiiviset arvot.

Sen kannattajat ovatkin nähneet valtavasti vaivaa päästäkseen eroon kaikista poliittisista arvoasetelmista. Samalla nämä ovat rakentaneetlaissez fairen perustalle niin kattavan"arvoasetelman” kuin vain kuvitella saattaa: parhaat mahdolliset tulokset saavutetaan kaikilla elämänalueilla aina vain vapaiden markkinoiden sivutuotteina, ja arvoista vain markkina-arvot tulee ottaa huomioon.13

Jakobiinien tapaan tämän ääriliikkeen kannattajat kokevat taistelevansa historiallisesti kestävien moraalisten totuuksien puolesta hyvinvointivaltion hemmottelevaa äidinsyliä ja kollektiivisen toiminnan toiveajattelua vastaan: markkinoilla tehtävien valintojen seurauksilta ei pidä suojata ketään. Hoitamisen, huolenpidon ja yhteisvastuun retoriikka on vain orjamoraalin peitetarina sekä yksityisen yritteliäisyyden jalkarauta.14

Valtio on aina vahvin markkinoiden vihollinen, jonka kimppuun on käytävä uusin käsitteellisin ritarinkiivin. Esimerkiksi uuden julkisjohtamisen ristiretkeläiset tähtäsivät koko kansakunnan mielialojen muuttamiseen voitontavoittelun vastaisesta tai bisnesvastaisesta velttoudesta yritysmyönteiseksi raa' an itsenäiseksi reippaudeksi sekä optimismiksi. Näin julistikin muun muassa rautarouvan hallinnon eräs edustaja ristiretken alkuvaiheissa ja uuden julkisjohtamisen etuvartiossa.15

Uusi julkisjohtaminen onkin ollut vain monimutkainen käsitteellinen peitetarina markkinamekanismin tuomiselle julkisiin...