Kansakunnan ykkösketju

Presidentti Kekkonen

Presidentti Kekkonen arvosti ns. kunnon ruokaa. Sitä hän tiesi Aurassa saavansa. Vierailuja valmisteltaessa adjutantilla ei ollut tapana esittää ruokaan liittyviä toivomuksia, enintään mainittiin, jos jokin ruoka-aine tai -laji ei sillä kertaa olisi maistunut. Presidentinlinnassa pidettiin itsestään selvänä, että isojen talojen emännät osasivat asiansa. Auraan Kekkonen tuli mielellään syömään kainuulaista madekeittoa.

Se kuitenkin firmojen keittiöissä tiedettiin, että Kekkonen ei pitänyt ”röpellyksistä”: kolme parsaa ristissä kastikejuovilla tuhritulla lautasella ei häntä olisi miellyttänyt, oli se sitten miten taiteellista tahansa.

Ministerin 60-vuotispäivät

Tasavallan PresidenttiUrho Kekkonen oli Tarun uran aikana kymmenkunta kertaa käymässä Aurassa. Ne olivat juhlia, ne. Presidentin kanssa oli helppoa keskustella ihan arkisistakin asioista. Hän oli aivan uskomattoman mukava seuraihminen. Jutteli ihmisenä ihmisille, mutta tarvittaessa käyttäytyi maailman siniveristen joukossa yhtä kuninkaallisesti.

Kun toimitusjohtaja J.E. Niemi täytti 60 vuotta ja sai pitkään havittelemansa ministerin arvon, sitä juhlittiin Aurassa pitkän kaavan mukaisesti. Presidentti Kekkonen pohdiskeli tähän ajankohtaan sijoittuvassa päiväkirjamerkinnässään, ettei ”Saiman Eino” nyt taida ymmärtää, että jos hänelle annetaan vuorineuvoksen tai ministerin arvo, niin seuraavana päivänä kaikki muutkin vakuutusjohtajat ovat jonossa presidentin kanslian ovella. Näin ei ilmeisesti kuitenkaan tapahtunut.

Syntymäpäiväjuhlissa kutsuvieraina olivat Tasavallan Presidentti, yhtiön hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet sekä yhtiön johtajat puolisoineen, joukko kansakunnan kermaa sekä ministerin sukulaisia, pitkälti toista sataa henkeä. Myös Taru Leino istui pöydässä, tällä kertaa kutsuvieraana.

Tilaisuuden musiikkiohjelmasta vastasi oopperalaulajaMartti Miettinen, jota säesti kapellimestariGeorge de Godzinsky. Lisäksi esiintyi Auran Kvartetti. Siihen kuului neljä komeaäänistä keskijohtoon kuuluvaa miestä,Heikki Hämäläinen,Sulho Naumanen,Ilmari Kaiturinmäki jaValto Nousiainen.

Ministeri Niemi tutustuu UKK:n Arkistosäätiön tiloihin Orimattilassa ja ihailee
Kekkosen lahjaksi saamaa pahkakulhoa. (Kuva UKK:n Arkistosäätiö)

Hirvenpääillallinen

Ikimuistoiseksi kaikkine valmisteluineen muodostui hirvenpääillallinen keväällä 1973.

Eräänä iltana ministeri soitti Tarulle ja kysyi hänen pääsiäissuunnitelmistaan. Taru kertoi auton olevan jo pakattuna ja nokan olevan kohti Sulkavaa. Ministeri sanoi, että Presidentti on tulossa ja pitäisi syödä hirvenpääillallinen.

”Mistäs hirvenpäät saadaan?” Taru huolestui.

Ministerin mukaan Presidentti oli hirvet itse ampunut Venäjällä, ja päät löytyisivät makkaratehdas Seeckin pakastimesta. Mutta eivätpä löytyneetkään; joku herkkua tuntematon oli ilmeisesti tyhjennellyt pakastinta turhista täytteistä.

No, eiväthän hirvenpäät ole nimikoituja. Niinpä Taru soitti toiveikkaana kaikkiin valtakunnan lihakauppayhtiöihin. Turhaan. Kenelläkään ei ollut tietoa Presidentin hirvenpäistä. Niitä ei ollut varastossa eikä ollut edes jahtiaika, että olisi voinut lähteä metsälle.

Taru meni viikonlopuksi Sulkavalle vetämään henkeä. Mutta sattuipa kirkonkylällä vastaan kesänaapuri, joka kertoi lähistöllä olevasta hirvihuutokaupasta. Taru meni ja huusi hirvenpään 5 markalla, pani pään volkkarinsa takakonttiin ja ajoi helpottuneena Helsinkiin.

Mutta Auran keittiössä Taru oli huomannut patin hirven korvanjuuressa. Ei kai siinä mokomassa ollut mitään vikaa? Hän lähetti pään kaiken varalta eläinlääketieteelliseen korkeakouluun tutkittavaksi, mutta huoli oli onneksi turha. Töihin siis vain!

Auran ylilääkäriWille Waris toi Tarulle kirurgin veitsen, jolla pää oli helppo nylkeä. Muut keittiön naiset kaikkosivat sotkuisen puuhan vaiheilta.

Hirvenpää keitettiin isossa kattilassa 5-6 tuntia runsaiden juuresten kera muhennokseksi metsästysasiantuntijaTauno V. Mäen reseptin mukaan. Kastikkeena käytettiin keitoksen päälle noussut rasva.

Erikseen keitetty hirventurpa tarjottiin alkuruuaksi hillosipuleiden kera. Ruokalaji on vaativa valmistettava, mutta Taru sen osasi.

Illallistilaisuuteen saapuivat presidentin ohella muut metsästysseurueen jäsenet, esimerkiksi Perusyhtymä Oy:n vuorineuvosOlavi Jaakkola, Tuottajain Lihakeskuskunnan pääjohtajaOlavi Sipilä, kumpikin Auran hallintoneuvostojen puheenjohtajia, Auran johtokunnan puheenjohtajaVeikko Ihamuotila sekä Valmetin pääjohtaja, ministeriOlavi J. Mattila. Tilaisuus oli oikein onnistunut, ja ruoka maistui.

”Seisoin siinä pöydän ääressä vastaanottamassa kiitoksia”, Taru muistelee. ”Kekkonen olisi toiselta puolelta halunnut keskustella kanssani maanviljelyksestä ja lehmistä, maalaistyttö kun olen, mutta toisella puolen ministeri Ihamuotila nyki hameesta jotakin kysyäkseen.

Niinpä jonkun seurueesta piti opastaa, että eikö emäntä tiedä, että kun puhutaan presidentin kanssa, niin silloin ei käännytä muualle. ”Eipä tietenkään, mutta kun en saanut rauhaa Ihamuotilalta, joka osasi pitää puolensa.”

Kurssikeskuksen juhlistus

Kesällä 1974 valmistui Auran kurssikeskus Pähkinärinteeseen uuden asuinkerrostalon alakerroksiin. Se oli taas sopiva tilaisuus kutsua presidentti kylään.

Lounasta edeltävänä yönä Taru heräsi neljän maissa. Alitajunta oli kesken unien tuonut mieleen pöytäkoristeen kukat. Hän oli jo tilannut ruusuja, mutta nyt tajusi, että kullerot sopivat tilanteeseen paremmin, kun oli kulleroiden aika.

Taru soitti tilauksen muutoksesta kukkakauppaan heti aamulla, otti kotoa katajakiulun ja täytti sen kulleroilla. Pöytäkoristeesta tulikin upea.

Kun lounastilaisuus oli alkamassa, niin Kekkonen sanoi, että tämä Aurayhtiö on ihmeellinen paikka. Kukatkin on kuin käyty hänen saunansa takaa hakemassa. Hänellä oli kyyneleet silmissä.

Jussi Niemi oli vaatinut, että tähän tilaisuuteen Tarun pitää pukeutua Sulkavan kansallispukuun. Eihän hänellä sellaista ollut, mutta se teetettiin joutuin Vuorelmalla.

Kun Pähkinärinteessä odoteltiin Kekkosta, niin samana talon pienet pojat olivat ovella kurkkimassa nähdäkseen presidentin. Kun he yrittivät päästä joukon jatkona ovesta sisään, Taru kaikessa kansallispukukomeudessaan hätisteli heitä pois. Pojat menivät, mutta lällättivät kauempana: ”Pauligin ämmä, Pauligin ämmä” näin viitaten Pauligin tunnettuun kahvimainokseen ja kansallispukuiseen Paula-tyttöön.

Jälkiruokana oli silloin Kainuun juustoleipää lämmitettynä, lakkahilloa ja punssia. Presidentti sanoi, ettei ole ikinä syönyt mitään niin hyvää. Muut vieraat olivat jo syöneet ja nousseet pöydästä, mutta tulivat ovelle takaisin hakemaan lisää kahvia. Kekkonen sanoi ajatelleensa, että jos saataisiin kaikki nuo muut pois, niin saisimme emännän kanssa syödä loput kaksistaan. Mutta kun ne nyt näkivät, niin annetaan vielä heillekin.

Tähän tilanteeseen itse asiassa sisältyi etikettivirhe, josta presidentti hienovaraisesti näpäytti seuruettaan ilman, että isäntäväki sitä edes huomasi.

Seurue oli luultavasti noussut pöydästä haluten antaa presidentille rauhan jatkaa hyväntuulista rupattelua emännän kanssa. Mutta presidentin ollessa paikalla presidentti määrää tahdin, eikä kukaan nouse pöydästä ennen häntä. Etikettisääntöjen noudattaminen oli Kekkoselle...