Matka kohti laivoja

KAARNALAIVAT

Kymmenvuotiaana 1950-luvun lopussa sain jo käyttää puukkoa. Veistelin ja rakentelin pieniä pursia puun palasista ja kaarnasta. Materiaalin sain asuntomme lähimetsästä Kymintienmäeltä. Tekeleitäni uitin Helsingin korkeimman maakohdan Taivaskallion luonnonlätäkössä. Kallion korkein kohta on 57.2. metriä meren pinnasta. Keskellä kallion lakea oli luonnon muovaama laakea kuoppa, johon ympäristön sadevedet kerääntyivät. Aina ei merellämme ollut vettä. Sateeton aika kuivatti lammikon. Taivaskalliolle Kymintien mäeltä kertyi kävelymatkaa reilu kilometri. Lätäkön kuivettua, toinen mahdollisuus uittaa aluksiani oli lähellä asuinpaikkaamme olevassa Intiankadun leikkipuiston kahluualtaassa.

Meri elementtinä selvästi jollain tavalla kiehtoi minua. En kuitenkaan missään vaiheessa nuorena ajatellut meren koituvan ammatikseni. Minusta, varsinkin äitini synnyinseudulla Heinolan maalaiskunnan vuorenlahtelaisten sukulaisteni ajatuksissa, piti tulla sillanrakentaja. Vuorenlahden läheisestä Rytösalmesta puuttui silta. Ei minusta tullut siltainsinööriä ja on joku lopulta sinne sillan tehnyt. Vanhempani eivät koskaan tyrkyttäneet minulle mitään ammattia. Isäni kuitenkin ilmaisi tahtonsa, että autoilijaksi et sitten ala, kaikki muu kelpaa.

KOHTI LAIVANRAKENNUSTEKNIIKKAA JA JÄÄTUTKIMUSTA

Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 1970 kovan puurtamisen jälkeen. Oli aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli pyrkimään Espoon Otaniemessä sijaitsevaan Teknilliseen korkeakouluun, TKK.

Kesäkuun alussa menin korkeakouluun pyrkimistä varten valmennuskurssille Helsingin Yliopistoon. Opiskelin kesäkuun matematiikkaa ja fysiikkaa Metsätalossa Unioninkadulla.

Valmennuskurssit kestivät juhannukseen asti ja heinäkuun alussa oli pääsykokeet Otaniemessä. Minulla oli aika hyvät alkupisteet ja yhteensä vaikeiden pääsykokeiden kanssa sain kokoon 63.1 pistettä. Olin asettanut eri tieteenlajit järjestykseen: elektroniikka, laivanrakennustekniikka, talonrakennus, vuoritekniikka. Elektroniikka jotenkin kiehtoi minua.

Heinäkuun lopulla 21. syntymäpäiväni tienoilla soitin TKK:n kansliaan ja kuulin, että olin päässyt opiskelemaan laivanrakennustekniikkaa. Mitä ihmettä. Olin jäänyt 0.15 pistettä, eli alle yhden plussan, elektroniikasta.

Minut toivotettiin tervetulleeksi laivanrakennuksen pariin, jonka pisteraja oli 58.79, eli menin sisään heittämällä.

Isäni seisoi puhelun aikana lähelläni jännittyneenä huomaten pian, että olin puhelun jälkeen hetken aivan hiljaa. Hän kysyi varovasti, että miten kävi? Toinnuttuani uutisesta olin todennut, että hyvin kävi. Menen alalle, josta tiedän tasan en mitään. Alkoi kesän toinen jännittäminen. Mitähän tästäkin seuraa?

Kesätöitä telakalla

Oli toukokuu vuonna 1971 ja ensimmäinen hikisen rankka opiskelulukuvuosi oli takana. Ensimmäisenä teekkarikesänä olin töissä Wärtsilä Helsingin telakalla haalausosastolla, joka vastasi laivan teräslohkojen osien kuljetuksesta telakka-alueella. Työ oli pääasiassa ulkotyötä. Työt alkoivat 1.6.1971.

Ennenkuin pääsin käsiksi näihin töihin, jouduin ensikertalaisena harjoittelijana käymään viikon mittaisen sähköhitsauskurssin, josta on ollut tosin hyötyä myöhemminkin. Puikko paloi ja haalari kärsi. Sinisen haalarin kauluksen alueella ihokin sai hieman punaväriä, koska olin unohtanut napittaa haalarini kiinni ylös asti.

Perustuntipalkka ensimmäisenä kesänä taisi olla 2.7 markkaa. Hoidimme kahdestaan laivan teräsosien toimittamisen ja kuljetuksen varastopaikoista hitsaajille ja levysepille, jotka kokosivat ne lohkoiksi. Sitten lohkot hiekkapuhallettiin ja maalattiin pohjavärillä ja lopulta asennettiin rakenteilla olevaan laivan runkoon. Meillä oli käytössä traktori ja perävaunu. Teimme ja purimme kuormat nosturien avustuksella. Joskus tosin jouduimme nostelemaan pienempiä teräsosia myös käsin. Vaativimpia nostotöitä oli isojen teräslevyjen siirto. Piti olla erityisen tarkkana. Kypärä kolisi jatkuvasti nosturin koukkuun.

Työ oli kaksivuorotyötä, aamuvuoro seitsemästä iltapäivä kolmeen ja iltavuoro kolmesta ilta yhteentoista. Lounastauko oli kaksikymmentä minuuttia kello yhdentoista tai ilta seitsemän aikaan. Lounaseväät hankin pää-asiassa läheisistä kaupoista. Nautin lihapiirakoita, sämpylöitä, makkaraa, juustoa ja maitoa sekä muuta terveellistä. Onneksi telakalla oli useita kioskeja, joista sai ostaa virvokkeita lyhyillä kahvitauoilla. Helteellä Coca Cola virkisti kummasti. Kesä kului aika leppoisasti. Aivan kesän työrupeaman lopussa minut komennettiin hiomaan Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön Hesperusalukseen tehtyä jatkopalaa, joka oli telakan toisen rakennusalustan alapäässä poikittain ja sen ympäri kiersi telineet eri tasoissa.. Hion hitsausjäämiä tasaiseksi.

Telakalla oli vuonna 1971 kaksi rakennusalustaa, slipiä, joille alusten rungot koottiin teräslohkoista. Runkojen valmistuttua ja potkureiden tultua asennetuiksi alusten raakileet laskettiin vesille kohti Hietalahden rantaa.

Samaan aikaan minun ollessa ensimmäistä kesää laivanrakennuksen parissa telakan haalausosastolla oli rakenteilla toiset todelliset Karibianmeren risteilijät Nordic Prince ja Royal Viking Sea. Laivat olivat pituudeltaan sataseitsemänkymmentämetrisiä. Niihin verrattuna 1960-luvun ruotsinlaivat Bore ja Skandia olivat satametrisinä kovin pieniä.

Toisena opiskelukesänä vuonna 1972 olin jälleen Wärtsilän Helsingin telakalla, ohutlevyosastolla haalarihommissa. Minulla oli työkaverina pätevä levyseppä, joka osasi ottaa sopivat urakat ja teki ahkerasti töitä eikä ollut ryyppäämisen takia rokulissa. Perustuntipalkka taisi jo olla lähellä kolmea markkaa, jota saatiin hinattua urakoissa ylös jopa viisikymmentä prosenttia.

Ensimmäinen työ liittyi yhden Karibianmeren risteilijän drinkkibaarin sisus-tukseen.

Meidän piti ensin kiillottaa ruostumattomasta teräksestä tehtyjä kolme metriä pitkiä 5 x 50 millisiä lattarautoja. Seuraavaksi ne katkottiin sopiviksi pätkiksi ja lovettiin puoleen väliin aina 15 senttimetrin välein. Kun ne lopulta laitettiin toisiinsa limittäin, syntyi ristikko. Meidän osuutemme kesti koko kesäkuun, mutta ne saatiin lopullisesti asennettua baariin vasta lokakuussa. Työ tehtiin urakalla useassa vaiheessa ja kokonaisurakan loppupalkkio maksettiin vasta, kun työ oli kokonaan tehty. Työ oli aika järjetön. Oli hullua tehdä baarin koristuksia ruostumattomasta teräksestä, varsinkin kun säästösyistä oli ostettu materiaali hiomattomana.

Ohutlevytyöpajan viereisessä vanhassa kuivatelakassa oli Neuvostoliittolainen jäänmurtaja Kapitan Belousov, joka oli rakennettu Hietalahdessa vuonna 1954. Olin siellä pari päivää hiomassa ruostetta teräksisistä ulkoportaista maalausta varten. Venäläinen valvoja vaatimalla vaati meitä hiomaan pellit kiiltäviksi. Aikamme hiottuamme ohuita porraspeltejä ei jäljellä ollut metallia juuri ollenkaan. Ajatuksena ei ollut kuitenkaan vaihtaa koko portaikkoa, joten kun valvova silmä vältti, sutaisimme hiottuun alueeseen maalia ja päälle ruuvattiin liukuesteet. Tuli ihan hyvä.

Kesän puolivälissä tuli telakkaa vastapäätä olevaan Jätkäsaaren satamaan alus, jolla oli kaksi ongelmaa: pelastusveneiden niitit olivat irronneet ja laskusilta oli vaurioitunut. Pelastusvene oli tehty kahdesta osasta ja pitkin sen köliä oli niittejä pitämässä sitä koossa.

Ohutlevyosaston pajassa tehtiin uudet niitit. Asentajien mennessä laivalle niittaamaan pelastusveneitä, joutuivat he hieman kopauttamaan korjattavan veneen köliä, jolloin loputkin niitit irtosivat ja vene lähes halkesi kahtia. Tarvittiin lisää niittejä.

Aluksen laskusilta oli melkein vääntynyt korkkiruuville ja rikkoutuneet alumiiniosat oli korvattu teräksisillä. Portaat oiottiin pääosin miesvoimin ohutlevypajan pihalla ja vaurioituneet osat korvattiin uusilla. Näissä töissä oli kiire, koska laivan lähtö merelle oli lähestymässä, eikä sen aikataulu sallinut pitkiä viivästymisiä. Ilman...