CICERON POLIITTINEN URA

KAJ SANDBERG& JYRI VAAHTERA

Vielä tänäkin päivänä Marcus Tullius Cicero (106–43 eaa.) on valtiomiehen perikuva. Italian parlamentin ylähuoneen päärakennuksessa, Palazzo Madamassa, on valtava seinämaalaus, jossa Cicero olemuksellaan näyttää mallia nykyajan Rooman senaattoreille. Tämä Cesare Maccarin työ (Cicerone denuncia Catilina, 1880), joka on kuuluisimpia 1800-luvulla kukoistanutta historiamaalausta edustavia teoksia, on löytänyt tiensä moneen muinaisen Rooman valtakuntaa käsittelevään kirjaan. Se kuuluu myös niihin ikonisiin maalauksiin, joihin on monesti törmätty jo koulunpenkillä. Maalauksessa on kuvattu tilanne, jossa Cicero paljastaa Catilinan salaliiton senaatin istunnossa 7. marraskuuta vuonna 63 eaa. Meillä on tälle historialliselle tapahtumalle ainutlaatuinen lähde, sillä kyseinen Ciceron puhe (Oratio in Catilinam prima in senatu habita) on säilynyt. Tämä kuuluisa tyylinäyte alkaa kuolemattomilla sanoilla:Quo usque tandem abutere, Catilina, patientia nostra? Quam diu etiam furor iste tuus nos eludet? Quem ad finem sese effrenata iactabit audacia? – ”Mihin asti oikein, Catilina, aiot koetella kärsivällisyyttämme? Miten kauan vielä tuo sinun hulluutesi pitää meitä pilkkanaan? Miten pitkälle suitsimaton röyhkeytesi on valmis menemään?”1 Säilyneen tekstin ansiosta meillä on tarkkaa tietoa roomalaisen konsulin senaatissa pitämän puheen sisällöstä. Vastaavaa lähdeaineistoa on hyvin vähän Rooman tasavallan historian osalta ja ylipäätään senaatissa pidettyjä konsulipuheita on säilynyt ainoastaan Cicerolta.2 Cicero onkin tärkein yksittäinen tasavallan ajan Rooman poliittista elämää koskeva lähteemme. Hän on merkittävä nimi myös poliittisen ajattelun historiassa, sekä itse ajattelijana että keskeisenä inspiraation lähteenä varhaismodernin ajan poliittisille ajattelijoille varsinkin teostensaValtiosta (De re publica) jaLaeista (De legibus) kautta. Tässä artikkelissa keskitymme Ciceron poliittiseen uraan ja siitä kertovaan lähdeaineistoon.3

Cicero on sekä ihmisenä että poliitikkona parhaiten tuntemamme antiikin roomalainen. Tietomme hänen yksityisestä ja julkisesta elämästään perustuvat pitkälti Ciceron itse antamiin tietoihin, mutta hänestä kertovat myös monet muut lähteet. Hänen elämänsä vaiheista kertoo yksityiskohtaisesti myös meille säilynyt Plutarkhoksen kirjoittama elämäkerta, joka näyttää perustuvan ainakin osittain Ciceron henkilökohtaisesti tunteneen henkilön kirjoittamaan biografiaan.4 Julkaistut puheet ovat esimerkkejä siitä, miten Cicero on itse dokumentoinut omaa osallistumistaan politiikkaan. Kauan aikaisemminkin Roomassa oli ollut julkisuuden henkilöitä, jotka julkaisivat puheitaan, mutta näistä on säilynyt vain fragmentteja.5 Suurin osa antiikin ajan kirjallisuudesta on kadonnut, mutta Ciceron tekstien korpus on säilynyt poikkeuksellisen hyvin. Ciceron kielenkäyttöä pidettiin esikuvallisena, minkä johdosta hänen kirjoituksiaan luettiin ja kopioitiin ahkerasti läpi koko antiikin. Yhteensä Ciceron julkaistuja puheita tunnetaan 88, joista peräti 58 on säilynyt. Näistä puolet on oikeudessa esitettyjä puolustus- ja syytöspuheita, mutta joukosta löytyy myös useita poliittisia puheita.6 Nämä senaatille (20 kpl) tai kansallein contione (9 kpl) pidetyt puheet dokumentoivat Rooman myöhäistasavallan vaiherikkaan historian keskeisen hahmon toimintaa ja muodostavat siten vertaansa vailla olevan lähdeaineiston.

Myös Ciceron muu säilynyt tuotanto välittää kiinnostavia ja arvokkaita tietoja hänen aikansa poliittisesta elämästä. Tällaisia tietoja löytyy myös hänen filosofisista ja retoriikkaa käsittelevistä teoksistaan, mutta kaikkein runsaimmat ja välittömimmät tiedot Ciceron elämästä ja aikakauden tapahtumista saamme hänen kirjeistään. Säilyneen mittavan kirjeenvaihdon (yhteensä 946 kirjettä, joista 836 on Ciceron itsensä kirjoittamia) lähdearvon kannalta ratkaisevaa on se, että Cicero ei ehtinyt itse toimittaa kirjeitään julkistamista varten. Kirjeenvaihto julkaistiin enemmän tai vähemmän sellaisenaan vasta hänen kuolemansa jälkeen. Tässä suhteessa se muodostaa ainutlaatuisen kokonaisuuden antiikin käsikirjoitustradition kautta säilyneen kirjeaineiston sisällä. Toisin kuin muut antiikin aikana julkaistut (esimerkiksi Senecan ja Plinius nuoremman) kirjeet, jotka edustavat suuremmalle yleisölle suunnattua kaunokirjallisuutta, Ciceron kirjeet ovat autenttisia, vain niiden vastaanottajien nähtäväksi tarkoitettuja viestejä. Ne antavat paljon tietoja kirjoittajan omasta toiminnasta niin julkisuudessa kuin yksityiselämän saralla – ja myös hänen omista ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Niiden avulla voimme myös seurata Rooman tasavallan lopun dramaattisia historian tapahtumia ikään kuin reaaliajassa.

Ciceron puheissaan ja kirjeissään antamat tiedot ovat jo laatunsa ja runsautensa puolesta omaa luokkaansa. Niiden lähdearvo on poikkeuksellisen suuri senkin takia, että niitä voidaan tarkastella varsin perinpohjaisesti muun säilyneen aineiston valossa, sillä Ciceron aikakausi yleensäkin on laajasti ja monipuolisesti dokumentoitua aikaa Rooman historiassa. Hänen selostamistaan tapahtumista kertovat myös muut kirjalliset lähteet. Esimerkiksi Catilinan salaliitosta ja sen kukistamisesta saamme tietoja myös Ciceron aikalaiselta Sallustiukselta, joka kirjoitti kokonaisen monografian aiheesta (De coniuratione Catilinae). Tämän historiankirjoittajan kursorinen maininta konsulin toiminnasta senaatissa on hyvä muistutus siitä, miten onnekas poikkeus Ciceron puheiden säilyminen on. Vaikka Sallustius keskittyy kyseiseen salaliittoon, hän kertoo (Cat. 31,6) Ciceron pitämästä puheesta lakonisesti vain sen, että ”konsuli Marcus Tullius piti loisteliaan ja valtiolle hyödyllisen puheen, jonka hän myöhemmin julkaisi.”

Catilinan salaliittoa käsittelevät myös keisariaikaiset historiankirjoittajat Appianos, Florus ja Cassius Dio, joilla on ollut vielä käytössään myöhemmin kadonneita aikalaislähteitä. Kirjallisten lähteiden ohella on säilynyt myös melko runsaasti aikakauden tapahtumia valaisevaa epigrafista aineistoa. Piirtokirjoitusten joukosta löytyy monenlaista asiakirja-aineistoa, virkamiesten lähettämiä virallisia kirjeitä, kansankokousten säätämiä lakeja (leges,plebiscita) ja senaatin päätöksiä (senatus consulta).7 Myös kolikot, jotka myöhäistasavallan aikana toimivat propagandavälineinä poliittisessa pelissä, antavat tärkeitä lisätietoja kauden tapahtumista ja toimijoista.8

Ciceron poliittinen ura tunnetaan paremmin ja yksityiskohtaisemmin kuin kenenkään muun tasavallan ajan Roomassa eläneen henkilön, mutta meidän tulee muistaa, että se poikkesi monessa suhteessa tavanomaisesta. Cicero oli Rooman ulkopuolelta tullut muukalainen, jonka perheellä ei ollut siteitä pääkaupungin vaikutusvaltaisiin sukuihin. On myös merkittävää, varsinkin ottaen huomioon hänen taustansa, että Cicero pääsi aloittamaan poliittisen uransa ilman tavanomaista sotilaallista kokemusta (suoritettuaan ainoastaan muutaman vuoden kestäneen asepalveluksen) ja että hän eteni virkaurallaan erikoisen menestyksellisesti: hän tuli valituksi jokaiseen tavoittelemaansa virkaan ensimmäisellä yrityksellä ja saavutti kaikki viratsuo anno, eli alhaisimmassa sallitussa iässä.9 Tämä kaikki oli epätavallista. Toisaalta Rooman tasavallan historiasta löytyy muitakin esimerkkejä jopa hyvin poikkeuksellisista virkamiesurista: kun Gnaeus Pompeius Magnus – hänkin muukalainen (Picenumista, nyk. Marchen maakunta) – valittiin vuoden 70 eaa. konsuliksi, hän ei ollut koskaan aikaisemmin ollut poliittisen viran haltija.

Ciceron aikana suurin osa Rooman valtion korkeimpiin virkoihin (honores) valituista henkilöistä oli lähtöisin pääkaupungin niin...